Soiten alue siirtyy koronaviruksen perustasolle – suositukset säilyvät pääosin ennallaan 14.2.2021 saakka

TIEDOTE 13.1.2021

Soiten alue siirtyy koronaviruksen perustasolle – suositukset säilyvät pääosin ennallaan 14.2.2021 saakka

Keski-Pohjanmaan alueellinen COVID-19-viranomaistyöryhmä kokoontui keskiviikkona 13.1.2021 arvioimaan alueellista tilannekuvaa sekä alueellisia määräyksiä ja suosituksia. Soiten alue siirtyy koronaviruksen perustasolle, mutta voimassa olevat suositukset säilyvät pääosin ennallaan. Suositukset kevenevät uimahallien ja kirjastojen osalta. Myöskään peruskouluun ei tule kasvomaskisuositusta alueen ollessa perustasolla.

 

Koronaviruksen ilmaantuvuus vastaa Soiten alueella perustason määritelmää: 14 vuorokauden ilmaantuvuus on 7,7 / 100 000 asukasta ja koronavirustesteistä 0,2% on positiivisia löydöksiä. Tilanne on säilynyt alueella rauhallisena jo muutaman viikon ajan.  Näin ollen Keski-Pohjanmaan COVID-19-viranomaistyöryhmä linjasi, että Keski-Pohjanmaa siirtyy koronaviruksen perustasolle.

 

Koska koronavirustilanne on valtakunnallisesti kuitenkin edelleen vakava, ei suosituksia voida merkittävästi lieventää. Keski-Pohjanmaalla alueellisiin koronasuosituksiin tulee seuraavat muutokset:

Kokoontumisrajoitukset ja muut koronavirustilanteeseen liittyvät suositukset säilyvät ennallaan ja ovat voimassa 14.2.2021 saakka. Soiten alueella yli 10 hengen yksityistilaisuuksia ei suositella järjestettäväksi. Alueella voimassa olevat koronaviruksen määräykset ja suositukset listataan Soiten koronasivustolla: https://korona.soite.fi/suositukset/

 

Aluehallintovirasto (AVI) antaa loppuviikon aikana päivitetyn määräyksen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärästä.

 

Soiten alueella ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja. Viimeisin positiivinen koronavirustartunta todettiin alueella 10.1.2021. Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa ei ole hoidossa tällä hetkellä yhtään koronavirustartunnan saanutta. Alueellinen tilannekuva löytyy Soiten koronasivustolta: https://korona.soite.fi